Unelmatyö vs. ihan ok työ – kompromissit työelämässä

Tässä blogikirjoituksessa pohdin unelmatyötä ja ihan ok työtä ja sitä, miksi joudumme tekemään kompromisseja työelämässä.

Unelmatyö on tavoittelemisen arvoinen asia. Näin neuvoo moni uravalmentajakin. Työelämä ja varsinkin työnhaku edellyttää kuitenkin kompromisseja. Mitä unelmatyö oikeasti on? Vastauksia on todennäköisesti yhtä monta kuin vastaajiakin.

Tarkoittaako unelmatyö merkityksellisyyttä? Sopivan haastavaa? Vaihtelevaa? Onko se sama kuin hyvä työyhteisö? Tarkoittaako se hyvää palkkaa? Unelmatyö liittyy todennäköisesti omien osaamisten hyödyntämiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Kaikin tavoin täydellistä työpaikkaahan ei ole.

Itselleni unelmatyö on sellaista, jossa arvot ja toiminta eivät sodi periaatteitani vastaan ja jossa teen oikeasti jotain hyödyllistä. Lisäksi siitä täytyy saada toimeentulo. En ole todellakaan ollut aina unelmatyössäni, mutta yhtäkään työpaikkaa en kadu (tai ehkä yhtä). Kaikista paikoista olen oppinut jotain ja löytänyt sitä kautta itselleni suunnan eteenpäin.

Onko unelmatyö oikeasti unelma?

Unelmatyö on parhaimmillaan motivoivaa, innostavaa ja hyvinvointia lisäävää. Siihen voi kuitenkin liittyä ylisuuria odotuksia ja oletuksia, mitkä todellisuudessa murentavat unelmaa. Unelmatyö ei ole aina sitä, miltä se näyttää. Hyvä palkka, mutta ylipitkät työpäivät. Kiinnostava työ, mutta huonosti voiva työyhteisö. Unelmatyö saattaa olla erittäin kilpailtu, epävarma tai huonosti palkattu. Unelmatyökin voi valitettavasti ajaa loppuun.

Mistä tietää, mikä on unelmatyötä, ellei kokeile monenlaista? Unelman etsiminen on hyvä asia, mutta se voi hidastaa työllistymistä ja johtaa turhautumiseen. Omaa elämäntilannetta on tärkeä punnita. Kuinka realistinen unelmatyöni on? Kuinka paljon olen valmis panostamaan sen löytämiseen? Kauanko minulla on varaa odottaa sitä?

Ihan ok työ – tylsää vai järkevää?

Monissa tilanteissa kakkos- tai kolmosvaihtoehtokin voi olla hyvä. En tarkoita sitä, että meidän pitäisi tyytyä vähempään. Se voi olla vaan järkevä ratkaisu jossain elämäntilanteessamme. Jos sinulla on mahdollisuus saada helpommin ihan ok työ, mikä tarjoaa toimeentulon ja taloudellisen turvallisuuden, harkitse sitä. Se ei tarkoita, että siinä työssä pitäisi olla loppuelämä.

Ihan ok työ voi olla vähemmän vaativa tai huonommin palkattu, mutta se voi olla mahdollisuus laajentaa osaamista uudelle alueelle ja toimia sivupolkuna kohti unelmaa. ”Helpompi” työ voi tukea myös elämäntilannettasi, jos muilla elämän osa-alueilla on sillä hetkellä ylimääräistä kuormitusta.

Olen joutunut punnitsemaan monta kertaa eri työpaikkojen väliltä. Varsinkin työttömyys on pistänyt joka kerta miettimään kakkos- ja kolmosvaihtoehtoja. Kaikki työpaikkani eivät ole olleet ykkösvaihtoehtoja, mutta siinä tilanteessa ne ovat olleet parhaita. Kaikki ne ovat myös tukeneet oman työelämäni jatkumoa – ja varsinkin kerryttäneet elämänkokemusta.

Lue myös: Mitä tehdä, kun työnhaku ei onnistu

Realismi työnhaussa

Jos rehellisiä ollaan, unelmatyön löytäminen on erittäin vaikeaa tai sitä ennen joutuu ainakin kokeilemaan paljon muunlaistakin työtä. Joudumme tekemään kompromisseja. Työn saaminen on ylipäätään työn takana, kuten medioista voimme lukea kesätyönhakijoiden nelivaiheisista rekrytointiprosesseista.

Moni ihminen ei edes etsi mitään unelmatyötä. Työ on vain työtä ja riittää, että on ylipäätään työpaikka. Tämäkin on hyvä asia. Moni toteuttaa itseään muualla kuin työpaikalla. Työkeskeisessä yhteiskunnassa tätä ei välttämättä aina tajuta.

Kompromissi työnhaussa voi heikentää tilapäisesti motivaatiota, mutta päätös voi myöhemmin osoittautua parhaaksi vaihtoehdoksi. Ihan ok työkin ylläpitää työkykyä ja ammatillista itseluottamusta, ja mahdollistaa seuraavan askeleen suunnittelun ajan kanssa.

Mitä tavoitella?

Unelmointi on ehdottoman tärkeää. Se tuo elämään tavoitteita, iloa ja motivaatiota. En siis tyrmää unelmatyön tavoittelua tällä kirjoituksellani. Unelmoikaamme ehdottomasti joko jalat maassa tai pää pilvissä tai vaikka molempia yhtä aikaa. Unelmia on monenlaisia ja kaikkien niiden ei tarvitsekaan toteutua.

Se, mikä on tavoittelemisen arvoista, on tyydyttävä ja hyvä (työ)elämä. Sekä liika työ että työttömyys voi sairastuttaa. Menetettyä terveyttä on vaikea saada takaisin. Priorisoi aina omaa hyvinvointiasi ja punnitse omaa elämääsi. Mikä on sinulle tärkeää? Mikä on meille tärkeää?

Myös huonot päätökset, väärät valinnat ja pettymykset kuuluvat elämään. Niitä ei kannata pelätä. Ilman niitä emme opi, osaa muuttaa suuntaa tai tavoitella parempaa. Unelmatyökin ehtii muuttumaan elämän aikana monta kertaa.

Mitä unelmia sinulla on? Vai haluatko heittää unelmatyöpuheilla vesilintua (kuten minä välillä uravalmentajuudestani huolimatta)?

***

Urasirkus julkaisee työelämään ja työnhakuun liittyvää sisältöä omilla nettisivuillaanLinkedInissaFacebookissa ja Instagramissa. Laita kanavat seurantaan, jos aihe kiinnostaa. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta, ole ihmeessä yhteydessä tiina@urasirkus.fi, niin jutellaan voisiko yhteistyöstämme olla apua sinun tilanteeseesi.

Jätä kommentti