Sannan kokemuksia uravalmennuksesta

Sain mahdollisuuden kertoa asiakkaani ”Sannan” (nimi muutettu hänen toiveestaan) kokemuksia kolmesta uravalmennustapaamisestamme. Hän piti päiväkirjaa ajatuksistaan ja kokemuksistaan parin kuukauden ajan, jolloin myös tapaamisemme toteutuivat.

Sannalla on yli 20 vuoden työkokemus IT-maailmasta, hoitoalalta ja kaupungin hallinnosta. Hän kokee olevansa jumissa vahvuuksien ja osaamisen sanoittamisen, ja ylipäätään urahaaveidensa kanssa. Hän on pohtinut omaa työuraansa itsekseen jo pidemmän aikaa ja kokee, ettei pääse yksin asian kanssa oikein puusta pidemmälle. Keskustelu ulkopuolisen henkilön kanssa voisi avata silmiä uudella tavalla.

Sanna: ”Aloitimme valmennuksen puhumalla taustastasi ja työhaaveistani. Haluan pois alisuorittajan roolista ja päästä tekemään omaan osaamiseeni sopivia töitä.”

Tiina: ”Sannalla on monipuolinen tausta, mikä mahdollistaa erilaiset urapolut ja suunnat. Keskustelimme Sannan tavoitteista, toiveista ja haaveista, ja sukelsimme hänen osaamisiinsa.” 

Harjoitustehtäviä tapaamisten välillä

Ensimmäisen tapaamisen lopuksi Sanna sai muun muassa osaamiseen ja vahvuuksien tunnistamiseen ja sanoittamiseen liittyviä tehtäviä. Tapaamisesta jäi hyvä ja luottavainen fiilis.

Sanna: ”Vahvuusharjoituksessa tunnistin itseni monista vahvuuksista, vaikka jotkut niistä koin melkein enemmän heikkouksina. Osaamisen kartoittamistehtävä oli mielenkiintoinen ja haastava. Sen perusteella pystyn alkaa rakentamaan omaa osaamistarinaani.”

Toisessa tapaamisessa kävimme harjoitustehtäviä yhdessä läpi. Keskustelimme niistä ja kerroin havainnoistani ja huomioista Sannalle. Keskustelu käynnistyi vauhdikkaasti ja pohdimme erilaisten töiden ja ansaintamallien yhdistämistä. Puhuimme keikkatöistä, osa-aikatöistä ja mahdollisuudesta sivutoimiseen yrittäjyyteen. Keskustelimme myös yritysten tarpeiden kartoittamisesta ja ihmisten haastattelemisesta.

Sanna: ”Toisen tapaamisen jälkeen sain heti inspiraation jatkaa asioiden työstämistä. Ideoita pulppusi ja kirjasin niitä ylös. Listasin itselleni useita kotiläksyjä keskusteltujen asioiden pohjalta. Yksi näistä oli oman osaamistarinan kirjoittaminen. Oma haasteeni on edelleen oman osaamisen sanoittaminen vakuuttavasti ja selkeästi. Samoin se jokaisen työpaikan vaatima fokus ja perustelu, miksi olisin juuri siihen tehtävään hyvä. Oma identiteettini on välillä hukassa ja siksi omia vahvuuksia ja osaamisia on vaikea tuoda esille.”

Yleistä valmennustapaamisista

Työelämän ulkopuolella oleminen saattaa passivoida omaa mieltä ja aiheuttaa jopa erakoitumista. Ulkopuolisen henkilön tuki ja kannustus auttaa saamaan asioita eteenpäin usein systemaattisemmin.

Sanna: ”Keskustelu Tiinan kanssa on auttanut saamaan fokusta oikeaan suuntaan. Uusia ideoita on syntynyt keskustelun lomassa ja ainakin jonkinlainen suunta mielessä.”

Kolmannessa tapaamisessa työstimme hissipuhetta – ”omaa osaamistarinaa” – ja edelleen oman osaamisen sanoittamista. Sanna suunnitteli erilaisia versioita omasta osaamistarinastaan ja sitä, mikä sen tavoite ja sisältö voisi olla. Keskustelimme myös työnhausta syvällisemmin.

Sanna jatkaa näiden asioiden työstämistä nyt omatoimisesti valmennustapaamisten jälkeen.

Luitko jo tämän: Mitä hyötyä on uravalmennuksesta?

Valmennettavan palaute

Sanna: ”Tiina on paras valmentaja, mitä kohdalleni on osunut. Pysyimme asiassa ja tapaamisten välillä tehdyt harjoitustehtävät olivat erittäin konkreettisia. Sain keskusteluissa hyviä ideoita ja ajatuksia, ja ne veivät oikeaan suuntaan. Tapaamisissa oli lämminhenkinen ja mukaansatempaava ote. Tunnelma oli aito ja läsnä oleva. Tiina poimi tärkeitä pointteja ja tarttui niihin ammattilaisen otteella. Opin todella paljon itsestäni ja pääsin miettimään työnhakua eri kanteilta. Nyt tarvitaan vielä se oma flow päälle.”

Tiina: ”Sannalla on erittäin monipuolinen työ- ja koulutustausta, ja siksi mahdollisuuksia onkin vaikka mihin. Kun oma suunta tai mahdollinen suunta on vahvistunut, sitä tulee vain lähteä rohkeasti kokeilemaan ja toteuttamaan. Ihmisenä Sanna on erittäin sydämellinen ja helposti lähestyttävä. Vahvuudet hänellä on todellakin ihmisten kohtaamisessa, minkä hän on itsekin tunnistanut.”

Kolmessa valmennustapaamisessa ehdimme työstämään melko paljon urahaaveita, osaamisen sanoittamista ja työnhakuun liittyviä osa-alueita. Pari kuukautta on kuitenkin vielä suhteellisen lyhyt aika konkreettisten tulosten arviointiin. Olemme sopineet uuden tapaamisen myöhemmin keväälle, jolloin käymme läpi sitä, miten asiat ovat edenneet.

Lämmin kiitos Sanna, että sain jakaa tämänhetkisiä kokemuksiasi blogissani!

***

Urasirkus julkaisee työelämään ja työnhakuun liittyvää sisältöä omilla nettisivuillaanLinkedInissaFacebookissa ja Instagramissa. Laita kanavat seurantaan, jos aihe kiinnostaa. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta, ole ihmeessä yhteydessä tiina@urasirkus.fi, niin jutellaan voisiko yhteistyöstämme olla apua sinun tilanteeseesi.