Soitin aikoinaan yhdelle työnhakijalle ja kutsuin hänet työhaastatteluun. Hän kuulosti vähän hämmentyneeltä ja pyysi toistamaan, mistä yrityksestä soitan. Yrityksen nimen kuultua kellot eivät selvästikään kilkattaneet, mutta hän kiitti kutsusta ja sanoi tulevansa paikalle. En tohtinut perua kutsua, vaikka minulle jäi vahva mielikuva siitä, ettei hän ollut hakenut paikkaa tosissaan. Hakemuksen jättämisestä oli kuitenkin kulunut vain reilu viikko.
Kun olet työnhaussa, kirjoita aina muistiin yhteyshenkilöt ja organisaatiot, joihin olet hakenut tai ollut yhteydessä. Lisää myös tieto, milloin olet sen tehnyt ja mahdolliset jatkotoimet. Tämä ei auta ainoastaan pysymään kartalla omista tekemisistä ja aikatauluista, vaan se tekee myös kaiken tekemäsi työn näkyväksi.
Yhdistele julkisten työpaikkojen hakua ja piilotyönhakua
Työpaikkailmoituksiin vastaamisen ja piilotyönhaun yhdistäminen on siinäkin mielessä järkevää, että kun haettavia paikkoja ei ole avoinna tai rekrytoinneissa on paljon odottelua, voit käyttää aikasi piilotyömahdollisuuksiin. Kun sinulla on monenlaisia verkkoja vesillä, ei motivaatiokaan pääse lopahtamaan niin helposti.
Jotta työnhakusi pysyy hallinnassasi ja se näyttää myös työnantajien suuntaan järjestelmälliseltä, tee siitä itsellesi projekti, jossa on aikataulu ja toimenpiteet. Kun asiat on kirjattu ylös, näet kaiken tekemäsi työn ja voit antaa itsellesi välillä lomaa työnhausta.
Jotkut käyttävät kirjanpidossaan Exceliä, mutta olen itse kirjoittanut aina sekalaisia käsin kirjoitettuja muistilappuja, jotka ovat todennäköisesti ulkopuolisille täyttä hebreaa, mutta minulle hyvinkin selkeitä ja loogisia.
Mitä asioita kannattaa kirjata ylös? Tässä vinkkejä:
- Listaa avoimet työpaikat, joita olet hakenut ja joihin aiot hakea. Talleta itsellesi myös työpaikkailmoitusten sisältö, koska ilmoitukset poistuvat usein netistä heti hakuajan päättymisen jälkeen.
- Listaa kiinnostavia organisaatioita, joihin olet yhteydessä tai joihin lähetät avoimia hakemuksia.
- Listaa verkostoistasi tuttuja tai puolituttuja, joihin olet yhteydessä. Muista että voit kysyä töiden sijaan tietoa, vinkkejä tai apua. Älä mieti vain ammattiisi liittyviä tuttavia, koska meillä kaikilla löytyy moniammatillisia verkostoja. Muistutuksena vielä: jos et kerro työnhaustasi, verkostosikaan ei osaa auttaa sinua.
- Listaa tapahtumat ja tilaisuudet, joihin voit osallistua ja joista voi olla hyötyä ammatillisessa mielessä.
- Listaa rekrytointisivustot, jotka ovat sinulle hyödyllisiä.
Työnhakua ja erityisesti piilotyönhakua voi tehdä monella tavalla. Mieti sinulle parhaimmin sopivat tavat ja jos haluat siihen konkreettisia vinkkejä, suosittelen lukemaan 8-sivuisen piilotyönhaun ideointioppaani, jonka voit ladata Urasirkuksen sivuilta.
Päivät ja mielialat vaihtelevat
Motivaatio työnhakuun vaihtelee päivästä toiseen. Joskus puhkut energiaa ja toivo on korkealla. Jonain toisena päivänä koet, että työnhaku on täyttä tuskaa ja haluat heittää pyyhkeen kehään. Nämä tuntemukset tunnistavat varmasti kaikki, jotka ovat joskus olleet työnhaussa. Vaikea työmarkkinatilanne ei helpota olotilaa, mutta muista, että myös taantuman aikaan organisaatiot tarvitsevat työntekijöitä.
Kun haluat pitää epäsosiaalisen työnhakupäivän, tee taustatutkimusta työnantajista, laadi itsellesi soittolistaa ja kirjoita hakemuksia. Kun sinulla on sosiaalisempi fiilis, soita työnantajille ja käy tilaisuuksissa ja tapahtumissa, joissa voit tavata ihmisiä ja käydä hyviä keskusteluja.
Ennen kuin työnhaku vie täysin hermot, pidä taukoa ja ota vapaapäivä. Tee jotain täysin muuta. Työnhaku on epävarmuuden vuoksi huomattavasti rankempaa kuin työnteko. Minulle paras keino nollata ajatuksia on ulkoilu. Ei mitään hikiurheilua, vaan teen rauhallisia, pitkiä kävelylenkkejä. Tee sitä, mistä pidät ja mistä saat energiaa ja hyvää oloa.
Miten sinä hallitset työnhakuasi vai hallitseeko se sinua?
***
Urasirkus julkaisee työelämään ja työnhakuun liittyvää sisältöä omilla nettisivuillaan, LinkedInissa, Facebookissa ja Instagramissa. Laita kanavat seurantaan, jos aihe kiinnostaa. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta, ole ihmeessä yhteydessä tiina@urasirkus.fi, niin jutellaan voisiko yhteistyöstämme olla apua sinun tilanteeseesi.
2 kommenttia artikkeliin ”Näin hallitset työnhakuasi”