Työyhteisön merkitys ja yksinäisyys lävähtivät aikoinaan kasvoilleni kaikessa raakuudessaan valmennuksen aikana. Asiakkaani oli mieshenkilö, joka oli työskennellyt useamman vuosikymmenen saman työnantajan palveluksessa ja oli nyt irtisanottu. ”Sinä ja psykiatrini olette ainoita ihmisiä, joita tapaan.” Toteamus pysäytti.
Yksinäisyys on asia, mihin törmään usein työssäni. Tälle valmennettavalleni työyhteisö oli ollut kuin oma perhe, jossa jaettiin arjen ilot ja surut. Irtisanomisen myötä työ ja ”perhe” olivat mennyttä.
Yksinäisyys työelämässä
Yksinäisyyttä koetaan myös työelämässä olevien keskuudessa. Työyhteisöllä on iso merkitys, jos työajan ulkopuolista sosiaalista elämää on vähän. Yksinäisyyden tunne on kuitenkin subjektiivinen kokemus. Toiset kaipaavat enemmän sosiaalisia suhteita töissä kuin toiset. Ihminen voi vetäytyä omiin oloihinsa omaehtoisesti, mutta toisaalta hän voi ajautua syystä tai toisesta työyhteisön ulkopuolelle.
Olen eniten huolestunut kiireen ja suorittamisen kulttuurista, mikä on vallitseva monilla työpaikoilla. Tehokkuusvaatimukset, tavoitteet ja aikataulut ovat niin tiukkoja, ettei ”tyhjäkäynnille” ja vapaamuotoiselle sosiaaliselle kanssakäymiselle ole aikaa. Hengailu kuluttaa toki työaikaa, mutta ihminen tarvitsee toisia ihmisiä voidakseen hyvin.
Epävarmuus painostaa työputkeen
Työelämä on monella tavalla yhä epävarmempaa. Uskon, että sieltä heijastuu myös paine suorittamiseen ja oman arvonsa näyttämiseen työpaikoilla. Jos en tee työtäni hyvin, olen ensimmäisten joukossa irtisanottujen listalla (vaikka nykyään kuka tahansa meistä voi olla listan kärjessä).
Jatkuva juoksupyörässä laukkaaminen tekee meistä itsekkäämpiä, stressaantuneempia, uupuneempia ja yhä yksinäisempiä. Välillä tuntuu, että peruskäytöstavat ovat unohtuneet. Miten puhumme toisillemme, miten käyttäydymme työpaikoilla, näemmekö ylipäätään toisemme vai katsommeko läpi.
Onko meillä enää aikaa toisillemme?
Sosiaalisen kanssakäymisen merkitys on huomattu monilla työpaikoilla. Siihen on pyritty kannustamaan järjestämällä yhteisiä aamiaisia, kahvihetkiä ja lounaita. Joskus nämä toimivat, mutta pakotettuna eivät.
Etätyö on yksi tekijä, mikä jakaa näkemyksiä. Monilla työpaikoilla se on tehostanut työtahtia, mutta vähentänyt sosiaalista kanssakäymistä. Toisaalta se on parantanut monen ihmisen työhyvinvointia, kun häiriötekijöitä on poistunut ja työmatkaan kuluvan ajan voi hyödyntää perheen hyväksi tai liikunnan parissa.
Sosiaalisen kanssakäymisen vähyyttä on yritetty ratkoa työpaikoilla vähentämällä tai kieltämällä etätyömahdollisuus. Tämäkin on kyseenalainen ratkaisu, koska en usko pakottamisen toimivan ihmisiä yhdistävänä tekijänä.
Mikä voisi sitten olla ratkaisuna?
Ratkaisut löytyvät aina työyhteisön sisältä. Avointa keskustelua aiheesta, vaihtoehtoja ja kompromisseja, vapaamuotoisuutta ja vapaaehtoisuutta. Uskon että näiden asioiden kautta voidaan löytää yhteinen suunta.
Aito välittäminen tapahtuu kaikissa arkisissa kohtaamisissa. Tervehdimmekö, katsommeko silmiin, pysähdymmekö ja kysymmekö kuulumisia vai kiidämmekö taas kännykkää näpräten kohti neuvotteluhuonetta.
Tunnen piston sydämessäni. Tunnetko sinä?
Lue myös: Mistä apua yksinäisyyteen
***
Urasirkus julkaisee työelämään ja työnhakuun liittyvää sisältöä omilla nettisivuillaan, LinkedInissa, Facebookissa ja Instagramissa. Laita kanavat seurantaan, jos aihe kiinnostaa. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta, ole ihmeessä yhteydessä tiina@urasirkus.fi, niin jutellaan voisiko yhteistyöstämme olla apua sinun tilanteeseesi.