Visuaalisen CV:n hyödyt ja riskit

CV:n tekemiseen löytyy paljon hyviä neuvoja ja käytäntöjä. Mitään yhtä ainoaa oikeaa mallia ei ole olemassa ja hyvä niin – olisihan se varsin tylsää rekrytoijan näkökulmasta käydä läpi vain yhdenlaisia ansioluetteloita! Sisällön lisäksi myös CV:n ulkonäköön kiinnitetään nykyään huomiota.

Visuaalisuuteen panostaminen CV:ssä on melko yleistä. Visuaaliset elementit tekevät CV:stä persoonallisemman ja erottuvan. Sellaisen tekeminen on varsin helppoa, koska valmiita CV-pohjia on paljon tarjolla niin ilmaisina kuin maksullisinakin versioina. Pohjia löytyy kätevästi myös Word-ohjelmasta.

Visuaalinen CV on parhaimmillaan näyttävä ja tyylikäs. Visuaalisuus helpottaa luettavuutta ja auttaa hahmottamaan oleellisimmat asiat. CV voi itsessään toimia osaamisen esittelynä. Jos olet esimerkiksi markkinoinnin ammattilainen, suunnittele ja toteuta itse visuaalinen ilme.

Lue täältä lisää osaamispohjaisesta CV:stä.

Sisältöön panostaminen

Visuaalisuuteen liittyy myös riskejä. Liika on liikaa niin väreissä kuin visuaalisissa elementeissäkin. CV:n sisältö on tärkein, joten visuaalisuus ei saa viedä siltä huomiota. Joskus vähemmän on enemmän. Pienetkin visuaaliset elementit ajavat saman asian.

Toinen riski liittyy teknisiin taitoihin. Jos esimerkiksi Canvalla toteutettu CV ei ole sinun juttusi, älä käytä aikaasi siihen. Tee mieluummin hyvä ja selkeä perinteinen CV Wordilla ja panosta varsinaiseen työnhakuun. Jos keskittyy liikaa työnhakupaperien hiomiseen, se vie aikaa tärkeimmältä eli työnhaulta ja mahdollisten työnantajien yhteydenotoilta.

CV:n päivittäminen on myös hyvä huomioida. Jos CV on tehty esimerkiksi Canvalla, sen päivittäminen edellyttää kirjautumisen Canvan nettisivustolle ja printtaamisen jälleen pdf-muotoisena. Word-muodossa olevan CV:n päivittäminen on usein nopeampaa.

Oli CV:si sitten visuaalinen tai perinteinen, siitä voi aina tehdä erilaisia versioita. Sisältöä muokataan sen mukaan, mitä paikkaa on hakemassa. Erityisesti esittely- tai profiili-osio tulee olla linjassa haettavan tehtävän kanssa. Kerrothan siinä ne tärkeimmät osaamisesi, mitä työtehtävä edellyttää ja mistä olet kertonut työhakemuksen puolella?

Löytyykö sinulta visuaalinen CV? Teitkö pohjan itse vai toteutitko sen valmiille CV-pohjalle?

Kerro vinkkisi hyville CV-pohjasivustoille!

Jos haluat vinkkejä CV:n sisältöön, lataa ”Näin teet hyvän CV:n”-vinkkilista Urasirkuksen ilmaismateriaaleista!

2 kommenttia artikkeliin ”Visuaalisen CV:n hyödyt ja riskit”

Jätä kommentti