Tämä tarina kertoo siitä, miten olen edennyt moninaisten töiden, opintojen ja kiinnostuksen kohteiden kautta unelmatyöhöni ihmisten tukemisen ja kanssakulkijuuden pariin.
Työuraani on vienyt eteenpäin pohjaton kiinnostus kaikkea mahdollista kohtaan ja vaihtelunhalu. Olen muuttanut usein lapsena, joten olen tottunut vaihteluun ja sopeudun nopeasti uuteen. Haaveilin lapsena arkeologin työstä, mutta myös toimistotöistä kirjoituskoneen ääressä. Jälkimmäiseen päädyin, mutta kirjoituskoneet olivat siinä välissä vaihtuneet tietokoneisiin.
Kirjoitusten jälkeen suunnittelin matkailualan ja kielten opintoja. Opiskelupaikka avautui sen sijaan tradenomipuolelta, mikä mahdollisti erilaisia opintopolkuja. Suuntauduin viestintään ja kieliin. Opinnoissani oli ehdottomasti parasta puolen vuoden harjoittelu Genevessä Suomen YK-Edustustossa.
Työnhakuun ja uusiin opintoihin
Sain valmistumisen jälkeen töitä norjalaisesta laivaluokitusyrityksestä. Äitiysvapaasijaisuudesta jäi käteen yksi parhaista nykyisistä ystävistäni ja lämmin suhde Norjaan. Vaikka opintoni olivat vasta päättyneet, haaveilin jälleen opiskelusta.
Pääsin Helsingin yliopistoon käännöstieteen laitokselle ja suoritin muutamassa kuukaudessa ruotsin kääntämisen perusopinnot. Palasin työelämään ja jatkoin sivutoimisesti antropologian opintoja. Olin töissä Nokialla, ESR-rahoitteisessa projektissa tukemassa peli- ja animaatioalan yrityksiä ja NFC-teknologiaa kehittävässä startupissa.
Opinnot edistyivät varsin hitaasti päätyön ohella. Äitiysvapaan aikana sain sitten kipinän ja tein parin vuoden rästiopinnot kasaan puolessa vuodessa. Vauhtia opintoihin toi myös tieto siitä, että työnhaku oli jälleen edessä äitiysvapaan jälkeen.
Kohti ihmisläheisempää työtä
Kaipasin työhöni ihmisläheisyyttä, joten kiinnostuin henkilöstöpuolen tehtävistä. Pääsin puolen vuoden määräaikaiseen HR-järjestelmäprojektiin Fiskarsille. Valmistuin sen kevään aikana valtiotieteiden maisteriksi ja tulin valituksi rekrytointi-startup-yritykseen.
Rekrytoijan työssä kiinnostuin hakijoiden valmentamisesta ja aloin tekemään päätyön ohessa uravalmennusta ammattiliittojen jäsenille entisen asiakkaani palkkalistoilla. Sivutoimista uravalmennustyötä jatkui 4,5 vuoden ajan.
Seuraavaksi löysin itseni konsulttina ydinvoimaprojektista, jossa vastasin laajoista rekrytoinneista. Palkkasin seuraavien vuosien aikana noin 200 ammattilaista. Opiskelin töiden ohella ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Osallistuin koulutukseen vahvistaakseni ammatillista osaamistani, mutta sen myötä myös maailmankatsomukseni laajeni ja kehittyi.
5,5 projektivuoden jälkeen halusin jotain uutta. Päädyin headhunterin kautta toiseen energia-alan yritykseen, mutta työnkuva osoittautuikin erilaiseksi kuin oli ollut puhetta, ja päätin lähteä ja tehdä aloittamani opettajaopinnot valmiiksi pikavauhdilla.
Päätoimiseksi uravalmentajaksi
Tapasin eräässä työtilaisuudessa Sarasen työntekijän, jolta sain vinkin hakea heille töihin. Pääsin heille projektipäällikön ja valmentajan rooliin. Valmensin yksilöitä, ryhmiä ja esihenkilöitä. Ikuisena opiskelijana päätin syventää osaamistani työn ohessa tällä kertaa lyhytterapian puolella.
Syksyllä 2020 huomasin Facebookissa avoimen tiimivastaavan paikan Business College Helsingissä. Kiinnostuin siitä välittömästi ja hain paikkaa. Sopimus allekirjoitettiin jo parin viikon päästä. Reilun neljän vuoden jälkeen voin edelleen sanoa, että parasta työssäni ovat opiskelijat – olipa kyseessä omaa urapolkuaan etsivä 16-vuotias, uuteen ammattiin opiskeleva alanvaihtaja tai Suomeen muuttanut aikuinen opiskelija. Jos voin omalla osaamisellani ja kokemuksellani tarjota heille tukea, rohkeutta ja uskoa hyvään työelämään, se on vähintä, mitä voin tehdä.
Sivutoimiseksi yrittäjäksi
Reilut pari vuotta sitten lyhytterapeutiksi valmistuttua sain idean perustaa sivutoimisen yrityksen, jotta voin tarjota valmennusta ja terapiaa muille kohderyhmille. Sen myötä pääsen toteuttamaan myös kirjoittamisen intohimoani oman blogini kautta. Joskus ajattelin, että yksi yrittäjä perheessä riittää, mutta näin siinä sitten kävi. Viimeistelen parhaillaan YAMK-tutkintoani viestinnän ja markkinoinnin johtamisesta ja valmistun Haaga-Heliasta kevään aikana kolmannen kerran.
Voisin kuvailla 25 vuotta kestänyttä työuraani modernina portfoliourana, koska olen ollut useissa määräaikaisissa työsuhteissa, vaihtanut työpaikkaa, alaa tai ammattia useamman kerran, ollut samaan aikaan kahden eri työnantajan palveluksessa, opiskellut jatkuvasti työn ohella ja tällä hetkellä toimin myös yrittäjänä päätyöni ohella.
Ymmärrän ihmisiä nykypäivän työelämän kiemuroissa, jatkuvassa muutoksessa ja epävarmoissa työsuhteissa. En ole koskaan suunnitellut elämääni vuosiksi eteenpäin. Olen kyllä pohtinut suuntia ja kehittänyt osaamistani, mutta vasta myöhemmin aloin tavoitteellisemmin suunnata uravalmentajaksi.
Kun ei tiedä mitä haluaa tehdä isona, kannattaa kokeilla kaikenlaista. Oma polku löytyy sitä kautta. Sopeutumiskyky ja luottamus omaan tekemiseen vie kyllä eteenpäin elämässä.
Katselen muuten edelleen arkeologiaan liittyviä dokumentteja ja haaveilen, että voisin olla mukana rapsuttelemassa muumioita esiin Egyptin raunioilla. Eihän sitä koskaan tiedä.
Tässä LinkedIn-profiilini
Uratarina julkaistu 03/2025.
***
Urasirkus julkaisee työelämään ja työnhakuun liittyvää sisältöä omilla nettisivuillaan, LinkedInissa, Facebookissa ja Instagramissa. Laita kanavat seurantaan, jos aihe kiinnostaa. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta, ole ihmeessä yhteydessä tiina@urasirkus.fi, niin jutellaan voisiko yhteistyöstämme olla apua sinun tilanteeseesi.