Karoliina Hiekkanen – polku henkilöstöjohtamisen moniosaajasta yrittäjäksi

Tämä tarina kertoo siitä, miten sosiologian ja johtamisen opiskelija löysi intohimonsa henkilöstöpuolelta, toimi liikkeenjohdon konsultoinnissa, näki maailmaa ulkomaan komennuksella ja päätyi elämänmuutoksen jälkeen rakentamaan omannäköistä uraa.

Opiskelijaelämää

Karoliina Hiekkanen haaveili toimittajan tai tiedottajan työstä. Viestinnän opintoihin oli kuitenkin vaikea päästä, joten vaihtoehtona ollut sosiologia vei voiton. Sitä Karoliina lähti opiskelemaan Sussexin yliopistoon Brightoniin.

Olin kiinnostunut organisaatiokulttuureista, ihmisistä ja valtasuhteista. Pääsin syventymään niihin opinnoissani. Ammatinvalintatesti suosittelikin minulle sitten henkilöstöjohtamisen töitä.

Opintojen jälkeen Karoliina pohti jäisikö hän Britanniaan vai palaisiko Suomeen. Ratkaisu löytyi Tampereelta, kun hänelle avautui paikka yliopiston maisteriohjelmaan. Kesätyöt poikivat hänelle jatkopestin IT-alan yrityksen henkilöstöosastolla.

Vuoden jälkeen Karoliina muutti Helsinkiin ja jatkoi henkilöstönkehittäjän roolissa. Hän syventyi alan palkitsemiskulttuuriin, mistä teki gradunsa.  

Ulkomaan komennukselle

Organisaatiomuutosten myötä Karoliina lähti PWC:lle henkilöstönkehittäjäksi. Hän hyppäsi varsin nopeasti isoihin saappaisiin, kun sai kutsun ulkomaan komennukselle Varsovaan. Vastuulla oli parikymmentä maata. Matkapäiviä riitti mm. Venäjälle, Unkariin ja Romaniaan.

Monikulttuurisen tiimin vetäminen oli mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus. Työkulttuurit olivat hyvin erilaisia, joten monenlaisia vaikuttamistaitoja tarvittiin.

Tuli aika lähteä kotiin. Koska kotiorganisaatiossa ei ollut tarjolla kiinnostavia tehtäviä, Karoliina hakeutui konsultoinnin puolelle KPMG:lle. Työnkuva laajeni myyntiin, markkinointiin ja liiketoiminnan kehittämiseen. Työpöydällä oli yrityskauppoja, johtamisvalmennuksia ja organisaatiomuutosten konsultointia.

Finanssikriisin myllerryttyä työkuviot uusiksi Karoliina aloitti työt Deloittella muutosjohtamisen konsultointiprojektien parissa. Sieltä hän päätyi entiselle asiakkaalle kuluttajabrändien liiketoiminnan HR-johtoon.

Työurallani koetut turbulenssit ja muutostilanteet ovat opettaneet kaikkein eniten. Olen ollut sekä muutosten johtajana että kohteena, mikä ei ole koskaan helppoa.

Pitkäkestoisempi työ löytyi erityisesti henkilöarvioinneistaan tunnetusta yrityksestä SHL:stä, mikä oli Karoliinalle tuttu yhteistyökumppani vuosien takaa. Hän sai pohjoismaisen konsultointitiimin vetovastuun ja kymmenen hengen tiimin. Kansainvälisten asiakkaiden vuoksi matkatunteja kertyi huimasti.

Lue myös: Uratarinat inspiroivat ja auttavat tunnistamaan mahdollisuuksia

Iso elämänmuutos

Sijaisvanhemmaksi tulo toi radikaalin, mutta toivotun muutoksen elämääni. Olin siihen saakka ollut hyvin uraorientoitunut ja täyttänyt elämäni työllä. Vanhemmuus sai miettimään ajankäyttöä uudelleen.

Karoliina jäi hoitovapaan jälkeen myös opintovapaalle. Hän opiskeli avoimessa yliopistossa johtamista ja palvelumuotoilua ja suoritti ammatillisen opettajan tutkinnon Haaga-Heliassa.

Työskentely ammattikorkeakoulussa oli kiehtonut Karoliinaa jo pidempään. Opettajaopintojen kautta osaamista pääsi käyttämään eri näkökulmasta, ja hän aloittikin yhteistyön Laurean ammattikorkeakoulun kanssa. Siellä hän on toiminut sivutoimisesti niin opettajana kuin projekteissakin.

Työelämäpohdintaa

Opintovapaan jälkeen Karoliinan oli tarkoitus palata töihin SHL:lle.

Haaveilin kuitenkin osa-aikaisesta työstä, koska lapsi oli vielä pieni. Kuinka ollakaan, toimialaltaan tuttu yritys haki osa-aikaista HR:n vetäjää. Se osui juuri oikeaan saumaan! Sain paikan ja siinä vierähtikin monta vuotta.

Sitten tuli korona. Etätyöskentely alkoi tuntumaan yksinäiseltä, koska Karoliina oli yrityksen ainoa henkilöstöammattilainen. Hän kaipasi työyhteisöä ja enemmän haasteita. Erinäisten käänteiden jälkeen hänet houkuteltiin IT-alan yrityksen johtoryhmäpaikalle. Tarjous imarteli, vaikka vaativa rooli aluksi mietitytti uudessa elämäntilanteessa.

Johtajuudesta yrittäjyyteen

Karoliinan mukaan henkilöstöjohtajan työ kansainvälisessä yrityksessä oli mielenkiintoista, mutta vauhdikasta. Kohtalo puuttui jonkin ajan kuluttua peliin. Johdossa tapahtui muutoksia ja hän jäi pois yrityksestä. Viimein tuli mahdollisuus miettiä vakavasti yrittäjyyttä, josta hän oli haaveillut jo pitkään.

Yrittäjänä pystyn yhdistämään valmennustöitä ja konsultointiprojekteja eri tahojen kanssa. Olen kiinnostunut organisaatiokulttuurien kehittämisestä ja johtamisesta sekä inhimillisestä työelämästä.

Karoliina jatkaa:

Yrittäjyys on mahdollistanut joustavamman arjen, vaikka siinä testataan epävarmuuden sietokykyäkin. Lapseni kilpaurheiluharrastus vaatii paljon aikaa ja sumplimista. Pystyn nykyään panostamaan enemmän myös omiin kiinnostuksen kohteisiin, kuten hallitustyöhön ja harrastajateatteriin.

Mitä haluat kiteyttää työurastasi?

Olen tehnyt työurallani monenlaista. Olen tippunut usein kylmään veteen ja lähtenyt vain uimaan. Se on vaatinut spontaania luonnetta, rohkeutta ja uusien asioiden opettelua. Ajoittain se on ollut myös raskasta ja kuluttavaa. Oma unelmani onkin nyt rakentaa yrittäjyyttä oman elämän ja hyvinvoinnin ehdoilla. Ihannetilanteessa tekisin töitä vain osan viikosta ja muun ajan harrastaisin elämää. Ja mitä tulee opiskeluaikojen tiedottajahaaveisiin – viestintä on ollut ja tulee olemaan keskeinen osa työtäni jatkossakin.

Karoliinan LinkedIn-profiili
Haastattelu ja teksti: Tiina Äijänaho/Urasirkus 01/2024
Kuva: Marja Riitta Rautaparta


Lue täältä Ilia Kniazevin uratarina.

Jätä kommentti