Ikäsyrjintää, kuten muitakin syrjinnän muotoja, esiintyy niin työnhaussa kuin työelämässä muutenkin. Se on valitettava tosiasia, mitä ei voi kiistää. Olen itsekin kohdannut syrjintää sukupuolen ja iän vuoksi, joten tunnistan tämän ilmiön omakohtaisesti.
Vaikka ikärasismia kokevat myös nuoret, julkisessa keskustelussa nousee erityisesti esiin yli 50-vuotiaiden työnhakijoiden kokemus siitä, etteivät he tule valituksi osaamisestaan, motivaatiostaan ja kokemuksestaan huolimatta. Moni kokee, että heitä arvioidaan pelkästään iän perusteella.
Valitettavasti ikään liittyvät ennakkoluulot ovat edelleen voimissaan. Nuoria voidaan pitää liian osaamattomina, työtä vieroksuvina tai huonosti sitoutuvina. Kokeneempien kohdalla saatetaan epäillä uuden teknologian hallintaa, joustavuutta tai oppimiskykyä. Tällaiset suoraviivaiset ajatusmallit ovat virheellisiä ja epäreiluja, mutta ne saattavat silti vaikuttaa rekrytointipäätöksiin, usein tiedostamatta.
Ikärasismi on todellinen ilmiö, mutta se ei silti ole aina ainoa tai edes keskeisin syy siihen, ettei uusi työpaikka avaudu. Tässä kirjoituksessa keskityn erityisesti kokeneempien ammattilaisten kokemaan ikärasismiin ja siihen, miten siihen kannattaa vastata.
Entä jos syy ei olekaan ikä?
Vaikka ikärasismista on tärkeää puhua, sen korostaminen johtaa helposti liian yksipuoliseen näkökulmaan. Yksittäisten ihmisten kokemukset ja tarinat jäävät mieleen ja voivat luoda vääristyneen kuvan siitä, kuinka yleistä syrjintä on. Se voi heikentää luottamusta omiin mahdollisuuksiin.
Työnhakija etsii luonnollisesti selityksiä siihen, miksi työnhaku epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Usein syitä haetaan ulkopuolelta, kuten iästä, syrjinnästä tai työnantajien asenteista. Jos uskot jo ennalta, ettet iän vuoksi tule valituksi, tämä uskomus alkaa helposti ohjata omaa käyttäytymistä. Et ehkä lähetä hakemuksia enää yhtä innokkaasti tai annat itsestäsi epävarman tai jopa ylimielisen kuvan.
Kaikkein olennaisinta on kohdistaa huomio ja energia niihin asioihin, joihin itsellä on vaikutusvaltaa. Voit arvioida omaa osaamistasi suhteessa haettavaan paikkaan, työhakemuksesi laatua ja vaikuttavuutta ja ylipäätään omaa onnistumistasi rekrytoinnissa. Kilpailu on oikeasti todella kovaa työnhakijana, eikä aiemmin toimineet keinot enää toimi.
Rekrytointipäätöksiin vaikuttavat lukuisat tekijät: hakemusten sisältö ja ulkoasu, osaamisen laatu, määrä ja ajantasaisuus ja niiden oikeanlainen sanoittaminen, esiintymistyyli ja motivaatio työtehtävää ja työnantajaa kohtaan. Työnantaja peilaa näitä asioita osaamistarpeisiinsa ja roolin vaatimuksiin, ja tekee kokonaisuuden perusteella valinnan jatkon suhteen. Yhtä lailla hakijat peilaavat omia odotuksiaan työnantajan odotuksiin, ja miettivät, onko työnantaja oikea valinta heille.
Omat valttikortit esiin
Miten kokeneen ammattilaisen kannattaa sitten toimia työnhaussa ja valjastaa osaamisensa ja kokemuksensa vahvuudeksi? Tässä muutamia konkreettisia keinoja:
- Tunnista ja sanoita osaamisesi. Kovemmallekin ammattilaiselle tämä on yllättävän vaikeaa, koska harvemmin arjessa tarvitsee sanoittaa taitojaan ja kertoa tekemisistään jäsennellysti ja ymmärrettävästi. Panosta tähän vaiheeseen, ja jos se tuntuu vaikealta yksin, ota ammattilainen avuksi.
- Opettele sujuva hissipuhe. Kun kokemusta on kertynyt paljon, kerrottavaa on usein sitäkin enemmän. Punainen lanka voi hukkua, jos puhut kuuntelijan pyörryksiin. Mieti, mitkä ovat tärkeimmät osaamiset ja asiat haettavan paikan näkökulmasta ja keskity niihin.
- CV ja hakemus ovat myyntimateriaaleja. Mieti miten houkuttelet rekrytoijan lukemaan ensimmäistä lausetta pidemmälle. Miten juuri sinä vastaat heidän tarpeeseensa? Älä vaan listaa asioita, vaan mieti kuka lukee ja mihin rooliin hän etsii ihmistä. ”Vastaa huutoon.” Osaamisen tai kokemuksen määrä ei korvaa sen laatua. Voisiko osaamispohjainen CV toimia paremmin omalla kohdallasi?
- Päivitä osaamistasi. Osallistu koulutuksiin, verkkokursseille tai seminaareihin. Seuraa mitä alallasi tapahtuu ja mihin suuntaan se on menossa. Jokainen toimiala ja työtehtävä tulee kokemaan huimia muutoksia esimerkiksi tekoälyn yleistymisen myötä. Oletko perehtynyt näihin asioihin?
- Tiedosta omat uskomuksesi. Jos ajattelet, että ikä on ongelma, se heijastuu puheeseesi ja käyttäytymiseesi. Älä torpedoi mahdollisuuksiasi uskomusten vuoksi. Mieti minkälaisen kuvan haluat itsestäsi antaa ja olisiko kanssasi mukavaa työskennellä.
- Hyödynnä verkostoja. Moni työpaikka löytyy tuttujen ihmisten, ei julkisten työpaikkailmoitusten kautta. Aktivoi verkostojasi, kerro rohkeasti tilanteestasi, kysy neuvoja ja osallistu tapahtumiin. Tutut eivät voi auttaa sinua, jos et ole kertonut, että olet työnhaussa.
Muuta kokemus vahvuudeksi
Kuten jo aiemmin mainitsin, työpaikoista käydään nykyään todella kovaa kilpailua. Hakemuksia tehtaillaan liukuhihnalta ja työnantajien rekrytointijärjestelmät pursuavat liitoksistaan hakemusmäärien vuoksi. Todella hyviä hakijoita jää jatkuvasti rannalle.
Vaikka omista hakemuksista olisi tärkeää saada palautetta, jokaiseen kyselyyn vastaaminen voi rekrytoijille olla mahdoton tehtävä. Ei-jatkoon nippuun joutuminen voi johtua useista syistä: osaamistaan ei ole osannut avata riittävästi tai se ei vastaa tarpeeseen, motivaatio ei välittynyt tai jollakin toisella oli vain yksinkertaisesti sopivampi profiili. Kielteinen vastaus voi olla paljon muuta kuin syntymäaika.
Omat vahvuudet eivät näy päällepäin. Ne täytyy osata kertoa ja näyttää. Itsetuntemus ja valmistautuminen tuovat varmuutta ja luottamusta. Et voi muuttaa ikääsi, mutta voit vaikuttaa siihen, mitä se edustaa.
Mitä ajatuksia aihe herättää?
***
Urasirkus julkaisee työelämään ja työnhakuun liittyvää sisältöä omilla nettisivuillaan, LinkedInissa, Facebookissa ja Instagramissa. Laita kanavat seurantaan, jos aihe kiinnostaa. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta, ole ihmeessä yhteydessä tiina@urasirkus.fi, niin jutellaan voisiko yhteistyöstämme olla apua sinun tilanteeseesi.