Anna Niemelä – toimittajan uralta viestintätoimiston perustajaksi

Tämä tarina kertoo, kuinka Annan haave toimittajan urasta toteutui ja johdatti hänet toimitusjohtajaksi ja sittemmin viestintätoimiston perustajaksi.

Anna Niemelä haaveili toimittajan ammatista jo lukioikäisenä. Hän aloitti sosiologian opinnot Joensuun yliopistossa, koska ovet eivät avautuneet tiedotusoppiin.

”Ajattelin, että myös yhteiskuntatieteet tarjoavat hyvän pohjan toimittajan työlle. Opiskelin lisäksi viestintää sivuaineena avoimessa yliopistossa, koska halusin konkreettisemman ammatin enkä tutkijan uraa, mikä oli yhteiskuntatieteissä yleinen suunta.”

Anna lähti vuodeksi vaihtoon Glasgow’n yliopistoon.

”Tämä oli arvokas kokemus elämässäni, ja suosittelen vastaavaa kaikille nuorille. Opin kieltä ja asuin viiden hengen solussa kahden amerikkalaisen, yhden italialaisen ja yhden ranskalaisen kanssa, joiden kanssa pidämme yhteyttä edelleen.”

Anna halusi panostaa enemmän viestintään, joten hän siirtyi opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Vaihtaminen sujui tuohon aikaan vain hakemalla aiempien opintojen perusteella. Työkokemusta ja työnäytteitä hän kerrytti kirjoittamalla ainejärjestöjen lehtiin.

Paikallislehden kesätoimittajana

Toimittajan paikoista oli jo tuolloin kova kilpailu. Tämän Annakin sai kokea, kun hän etsi kesätöitä.

”Pääsin lopulta Riihimäen Sanomiin kahdeksi kesäksi. Se oli korkeakoulu uutistyöhön, kun kuljimme pitkin maakuntaa kirjoittamassa juttuja ja kuvaamassa. Toimituksessa taisi olla vain yksi nettipääte, joten tiedonlähteenä toimi puhelinluettelo ja muut kanavat.”

Anna hyödynsi kaikki harjoittelumahdollisuudet, myös virkamiesharjoittelun ulkoministeriössä. Valmistumisen häämöttäessä hän pohti, pitäisikö toimittajan työstä laajentaa viestinnän tehtäviin. Ajatus konkretisoitui, kun hän sai tiedottajan äitiysvapaasijaisuuden Tekesistä, nykyisestä Business Finlandista.

”Elettiin Nokia-huumaa, joten pääsin työssäni syventymään teknologioiden maailmaan. Työsuhteeni vakinaistettiin ja viihdyin siellä kolmen vuoden ajan.”

Päätoimittajaksi ja toimitusjohtajaksi

Anna kuuli tuttavaltaan, että terveydenhuollon uutisiin keskittynyt ja lääkäreille suunnattu Mediuutiset-lehti etsi toimittajaa. Toimittajan työ houkutteli, joten Anna halusi paikan, vaikka palkka taisikin aluksi vähän laskea.

”Työskentelin Mediuutisissa yli 10 vuoden ajan ensin toimittajana, sitten toimituspäällikkönä ja lopuksi päätoimittajana ja toimitusjohtajana. Se oli sinänsä erikoinen rooli, koska teimme riippumatonta journalismia, mutta samalla olin vastuussa tuloksesta. Vahvan journalistisen ymmärryksen ansiosta ristiriitaa ei kuitenkaan tullut.”

Anna jatkaa:

”Työnkuvaan kuului journalismin ohessa myös asiantuntijatapahtumien järjestämistä. Valitsimme vuosittain myös 100 terveydenhuollon vaikuttajaa, joita juhlistimme yhdessä. Tuntui merkitykselliseltä pystyä nostamaan esiin terveydenhuollon arjen vaikuttajia ja alan kehittäjiä. Valintojen tekeminen oli iso ponnistus koko toimitukselta.”

Kohti yrittäjyyttä

Kun Alma Media osti Mediuutiset, toimitusjohtajan tehtävä päättyi. Anna oli jo aiemmin pohtinut yrittäjyyttä kaveriensa kanssa, joten muutos edesauttoi päätöksentekoa. Päätoimittajan roolissa jatkoi toinen henkilö, kunnes lehti lakkautettiin kokonaan.

”Luottavaisin mielin ja sen suuremmin riskejä miettimättä perustimme HNY Groupin, mikä tarjoaa valmennusta ja konsultointia. Sittemmin olemme perustaneet neljännen partnerin kanssa myös viestintäyrityksen, Wise Wordsin, mikä on toiminut kolmen vuoden ajan.”

Vaikka asiakaskuntaa on jonkun verran terveydenhuollon puolelta, yritys ei ole kuitenkaan erikoistunut pelkästään siihen. Heillä on asiakkaina myös eri kokoisia yrityksiä, oppilaitoksia ja järjestöjä.

”Yrittäjyydessä parasta on vapaus tehdä omaa juttua ja vaihteleva työnkuva. Toki se ei ole aina helppoa. Meillä on kuitenkin hyvät ja avoimet välit yhtiökumppanien kanssa, joten myös vaikeista asioista pystytään puhumaan ajoissa.”

Ajatuksia työelämästä

Anna on kotoisin maalta Humppilasta, mutta omassa mielessä maaseututausta ei ole aina näyttäytynyt hänelle etuna.

”Kun lähdin opiskelemaan ja aloitin työuraa, en ajatellut, että maaseutulapsuudesta voisi olla työn kannalta hyötyä. Näin kuitenkin kävi parikin kertaa ratkaisevissa paikoissa. Riihimäen Sanomissa ja toimitusjohtajan paikkaa hakiessani rekrytoijat kommentoivat, että näytät olevan kotoisin maalta, ja se oli heidän mielestään hyvä juttu. He ajattelivat sen kertovan, että olen tottunut tekemään töitä.”

Anna rohkaisee ihmisiä näkemään oman taustansa arvokkaana. Hän kannustaa myös johtotehtävistä kiinnostuneita tarttumaan tilaisuuksiin, vaikka ne tuntuisivat aluksi haastavilta. Niihin kasvaa, ja ne vievät uralla eteenpäin. Esihenkilöiden ja johdon vastuusta Anna sanoo näin:

”Hyvän tunneilmapiirin luominen on kaikkien tehtävä, mutta esihenkilöllä on siinä erityisen tärkeä rooli. Siksi ihmettelen, että nykyäänkin on pomoja, jotka käyttäytyvät huonosti tai jopa huutavat työntekijöilleen. Esihenkilönä sillä, miten käyttäydyt, on iso vaikutus koko työyhteisöön.”

Annaa kiehtoo mahdollisuus päästä jatkossakin työskentelemään yhteiskunnallisesti tärkeiden ja tulevaisuutta luotaavien aiheiden parissa. Hän haluaa nostaa esiin teemoja, jotka eivät muuten saisi näkyvyyttä.

Annan LinkedIn-profiili
Wise Wordsin LinkedIn-profiili
Haastattelu ja teksti: Tiina Äijänaho/Urasirkus 12/2025 
Kuva: Annan oma arkisto 

***

Urasirkus julkaisee työelämään ja työnhakuun liittyvää sisältöä omilla nettisivuillaanLinkedInissaFacebookissa ja Instagramissa. Laita kanavat seurantaan, jos aihe kiinnostaa. Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta, ole ihmeessä yhteydessä tiina@urasirkus.fi, niin jutellaan voisiko yhteistyöstämme olla apua sinun tilanteeseesi.